tiistai 28. huhtikuuta 2015

Vappubrunssi

Toivottelin jo viimeisimmässä postauksessani hyvät waput, mutt halusin vielä antaa oman ehdotukseni vappubrunssille:



  • Suppilovahveropiirakkaa
  • Tapenadekiekurat
  • Hunajamelonia käärittynä Schwarzwaldin kinkkuun
  • Chorizomakkaraa
  • Juustolautanen
  • Rosé cavaa

Suppilovahveropiirakka

Pohja:
1 kpl Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina, suolainen. Voit tehdä taikinan myös itse. Mä olin laiska ja käytin valmista.

Täyte:
1 rkl voita
1/2 l suppilovehveroita (mulla oli niitä pakkasessa, joten sulatin ne ensin)
1 punasipuli
1 valkosipuli
1 tl kuivattua rosmariinia
1tl lipstikkaa
suolaa
mustapippuria
2 dl creme fraichea
1 kananmuna
1 tomaatti

Levitä taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti.
Valmista täyte paistamalla sienet ja silputut sipulit ja valkosipulit pannussa. Lisää mausteet.
Paista kunnes sienistä irtoava liemi on haihtunut.
Sekoita erikseen creme fraiche ja muna.
Levitä pohjalle paistettu sieni-sipuliseos ja kaada päälle creme fraiche-seos. Lisää päälle tomaatinsiivuja.
Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 30-40 minuuttia kauniin väriseksi.
Vuoan koko eli piirakan paksuus vaikuttaa paistoaikaan, mitä pienempi vuoka, sitä pidempi paistoaika.

Tapenadekiekurat

100g voita
2 1/2dl venhäjauhoja
2rkl vettä

1 purkki vihreää tai mustaa tapenadetahnaa (135g)
juustosaastetta
oreganoa

Nypi hieman pehmennyt voi ja jauhot.
Lisää lopuksi vesi. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa n. 30 min.

Kauli taikinanasta suorakaiteenmuotoinen levy.
Levitä tapenadetahna voitaikinan päälle
Lisää juustoraaste ja oregano.
Ala rullaamaan kummastakin päästä taikinaa keskelle.
Nosta rulla kelmuun ja laita pakkaseen hetkeksi, näin taikina helpompi leikata.

Laita uuni lämpiämään 180asteeseen
Leikkaa rullasta ohuita viipaleita ja aseta uunipellille.
Voitele kananmunalla ja paista  n.10-15min.


-Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti