sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ihanaa mennä valmiiseen pöytään

Tänä viikonloppuna olin kyläilemässä ihanan kummityttöni perheen luona Keski-Suomessa.
Yksi asia mitä odotin kovasti rakkaiden ystävien näkemisen ohella oli ystäväni tekemä tsatsiki. Ai ai ai!
Ja niinhän siellä oli tsatsiki tekeytymässä!
Joimme ensi kaffet ja näyttihän se tekemäni Daim-kakku maistuvan. Kahvin kanssa joimme avecina unkarilaista Tokaijta. Makeat Tokaji aszú -viinit luokitellaan makeuden mukaan neljään luokkaan, kolmesta puttonysta kuuteen puttonyosiin. Kuuden puttonyosin viinissä on sokeria 150–180 grammaa litrassa ja kolmen puttonyosin viinissä vähän alle puolet tästä.Tämä meidän Tokaij oli tuota kolmen puttonyoosin viiniä. Mä olen itse säästänyt Unkarista tuomaani kuivempaa Tokaijta. Toukokussa menen takaisin Budapestiin keikalle, joten taidan tuoda tätä ihanaa ainetta lisää kotiin.
Ystäväni Jonna alkoi pian laittaa päivällistä. Huumavat tuoksut valtasivat koko talon.
Uunissa muhi vaikka mitä. Menussa oli broilerinrintaa, possua, parsakaalia ja valkosipuliperunoita.
Ja tässä talossa ei valkosipulia säästellä ja se on hyvä se. Myös perheen lapsoset syövät kaikkia ruokia siinä missä muutkin vaikka valkosipulia ja muita mausteita on runsaasti.
Ruokajuomana oli Chardonnay luomuvalkkaria. Hauskinta tuossa valkkarissa oli se, että se oli muovipullossa, ekoystävällisessä sellaisessa. Ja kyllä se viini oli ihan suunmukaista: :)
Jonnan tekemä ruoka oli ihanaa ja seura vielä ihanampaa! Kyllä tuo seura on aina sellainen asia,joka tekee ateriasta täydellisen ja varsinkin, kun tiedän, että ruoka oli rakkaudella tehty.
Kiitos Jonna!
Ruoan jälkeen lähdimme nauttimaan pihasaunan lämmöstä, paljusta, kynttilänvalosta ja tähtitaivaasta. Taustalla soi Reijo Taipaleen Tähdet meren yllä. Oli täydellistä!
Hyvien yöunien ....niin ja kellojen siirron jälkeen, sunnuntaiaamun kahvit, ulkoilua ja lounas. Muut söi maukkaannäköistä uunilohta ( mähän kun oon kala-allerginen) ja minä broileria. Lisukkeina tietenkin tsatsikia (joka muuten maistuu ruissipsien kanssa tooodella hyvälle), itsetehtyä aurinkosalaattia ja kukkakaalia.
Hyvillä mielin ja vatsa täynnä kohti kotia ja tietty  jätskihimo yllätti matkalla. Eikun kauppaan ja lakujätskiä ostamaan.
Soffalle,telkkari auki ja ääntä kohti!

-Johanna

torstai 27. maaliskuuta 2014

Daim-kakku

Mä olen lähdössä lauantaina kyläilemään ihanaisen kummityttöni ja hänen perheensä luokse Keski-Suomeen ja lupasin viedä jotain herkkuleipomuksia mukanani. Noh, mulle tulikin keikka perjantaiksi Joensuuhun eli mun piti miettiä jotain, mikä säilyy autossa.
Pienen pohdiskelun jälkeen päädyin tekemään kuivakakkua. Mulla vaan ei ole ihan hirveen hyviä kokemuksia kuivakakkujen leipomisesta. Muutama on ihan onnistunut, mutta sitten on niitä katastrofeja. Yleensä jää kakku vuokaan kiinni. Eli mä otan mielelläni vastaan hyviä vinkkejä, miten kakun saa ehjänä vuoasta pois. :)
Tällä kertaan tuli tällainen:

Daim-kakku

200g margariinia/voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3rkl kaakaojauhetta
3 kpl Daim-patukoita
1/2dl maitoa

Vaahdota voi, vaniljasokeri ja sokeri.
Lisää munat joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, johon on lisätty leivinjauhe ja kaakao.
Lisää maito taikinaan. Murskaa Daimit pieniksi rakeiksi ja lisää kevyesti sekoittaen. Paista kakku korppujauhotetussa vuoassa 175 asteessa 40-60min. Kokeile hammastikulla tai muulla onko kakku kypsää. Jos taikinaa ei jää tikkuun, kypsää on.

Koristele mielesi mukaan

Nythän kävi niin, että vaikka kuinka testasin kypsyyttä puutikulla, jostain syystä jäi vähän raaksi ja kakku lässähti hieman. Myös Daim-palat olivat painuneet suurin osa vuoan pohjaan.
On ainakin itsetehdyn näköinen. :)


Katsotaan miten tämä kelpaa lapsukaisille. Kyllä mä luulen, että hyvää on!


-Johanna


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Aamiaista

Mä kun joudun työni puolesta yöpymään jonkin verran hotelleissa/laivoilla, se ei mitään glamouria yleensä ole. Usein tulee ns. hotellikuolema, jos joutuu kauan olemaan samassa paikkaa yötä. Mutta sentään joku on mikä lohduttaa ja se on aamiainen.
Suurimmissa hotelliketjuissa aamiaiset ovat usein hyviä. Pienemmät yksityiset hotellit eivät välttämättä niin panosta aamiaisen, poikkeuksia toki on.
Vaikka olisin kirjoittautunut hotelliin vasta aamuyöstä, niin laitan aina kellon soimaan, että pääsen aamupalalle. Se jälkeen voi mennä aina takasin unten maille. :)
Ja mikä ihme siinä on, että aina hotellien aamiaisella sitä tulee otettu niitä nakkeja ja lihapullia ja munakokkelia ja ja ja... Ethän sä kotonakaan syö aamupalaksi lihapullia...no ehkä joku syö, mutta en mä.
Oon muutenkin vähän huono syömään kotona aamiaista , mutta hotelleissa se lähtee aina lapasesta.
Ensin munakokkelia, nakkia, ehkä lämpimiä vihanneksia, karjalanpiirakkaa, sitten vaaleaa sämpylää kaikilla mahdollisillä juustoilla ja leikkeleillä. Sen jälkeen vielä luonnonjogurttia marjoilla ja lopuksi vielä ehkä kahvia ja croisanttia, parhaassa tapauksessa pannukakkua tai vohvelia, niin kuin Holidayclubin hotelleissa.
Hirvee setti ruokaa!
No eipähän ihan heti tule tarvetta lähteä lounaalle.
Nyt on takana viikonloppu, jolloin olin ensin Scandicin hotelliaamiaisella ja seuraavana päivänä TallinkSiljan aamiaisella.
Baltic Princesillä oli ns. erikoisaamianen, joten asiaan kuului kuohuviini ja sekös passasi...itseasiassa tuo oli maanantaiaamun aamiainen, joten ihan hyvä tapa startata viikko. :)

-Johanna

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Mokkapalat

Nuo lapsuuden syntymäpäivien herkut, ensimmäiset leivonnaiset, joita on koskaan tullut tehtyä.
Jostain ne putkahti mieleeni, joten silloinhan on ihan pakko niitä tehdä.
Mieleeni tulee myös Neljän tähden illallinen-ohjelma, johon sain osallistua. Ohjelmassa ystäväni Gekko Paavilainen teki mymssiä..hmm...silloin mietittiin, että mitä ihmeen mymssiä ja ne osoittautuikin mokkapaloiksi.
Gekon kanssa niitä tehtiin yhdessä myös, kun porukalla katsoimme Neljän tähden illallisten jaksot ensimmäistä kertaa. Teimme kutsuvieraille mymssiä. Silloin meni vaan joku mieleen, ne eivät kohonneet yhtään. Unohtuiko meiltä leivinjauhe vai mitä, en tiedä. Mutta hyviä olivat! :)

Mä tykkään, että mokkapalat ovat suht vaaleita eli en laita  kaakaojauhetta niin paljon taikinaan, enkä kuorrutteeseen. Tällä kertaa käytin Dominikaanisesta tasavallasta tuliaisiksi tuomaani kaakaota. Se on hieman erimakuista kuin meillä suomessa on totuttu, aika vahvan makuista. Aivan ihanaa!

Mokkapalat

3 munaa
3 dl sokeria
4 dl venhnäjauhoa
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 1/2dl maitoa
1 dl (100g) sulatettua voita

Kuorrutus:
4 dl (225 g) tomusokeria
5 rkl sulatettua voita tai margariinia
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Päälle strösseleitä

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti.
Lisää maito ja sulatettu voi tai margariini.
Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä reunalliselle, leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Valmista kuorrute.
Mittaa kulhoon tomusokeri, kaakaojauhe, sulatettu voi ja kahvi...siis valmista kahvia..ei kahvinpuruja niinkuin mä joskus kakarana tein...
Sekoita tasaiseksi.
Jos kuorrute tuntuu löysältä, lisää hieman tomusokeria.
Paksua kuorrutetta voit ohentaa puolestaan kahvilla.
Levitä kuorrute lämpimän torttulevyn pinnalle ja ripottele päälle strösseleitä.

Näin ne klassikot pitävät vaan aina pintaansa!

-Johanna

Kaakaota Dominikaanisesta tasavallasta

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

B&J's

Sunnuntaiherkkua oli tänään Ben&Jerry's jätski!
Mulla on monta suosikkimakua,tämän päivän valinta oli maku,jossa ihanaa pähkinää ja kinuskia. Koko puoli litraa meni. Ja enemmänkin olis varmaan mennyt. Mä voisin syödä jäätelö vaikka kuinka monta litraa kerralla. Mums mums!
Ja huomenna taas keitto porisemaan.;-)
Tällä kertaa ajattelin tehdä perinteisen nakkikeiton.
Mukavaa tulevaa viikkoa!
-Johanna

torstai 13. maaliskuuta 2014

Thai&Laos

Eilen ennen leffaa, käytiin ystäväni Maaritin kanssa nauttimassa maukasta thaimaalaista Tampereella Thai&Laos-ravintolassa. En olut pitkään aikaan syönyt thaikkuruokaa , joten vesi kielellä odotin, että pääsen herkuttelemaan.
Päätettiin ottaa kahta eri annosta ja maistella kummatkin niistä.
Maaritin teki mieli keittoa, joten tilasimme Tom Jam Kai-keiton, eli kirpeän kanakeiton.
Juu-u, kirpeää oli. Tai siis tulista. Jeee! Ensimmäinen lusikka on aina se pahin, mutta sitten suu tottuu.
Keitto oli todella hyvää.. okei, siellä oli herkkusieniä, jotka jätin suosiolla Maaritille, koska mä en voi sietää herkkusieniä.

Toinen annos oli Khaang Phed Kai eli paistettua kanaa, punaista curry, kookoksmaitoa ja vihanneksia.
Mikä tahansa, jossa on kookosmaitoa, toimii. Ja varsinkin, kun joukkoon lisätään punaista-tai vihreää currya.
Tavallisesta keltaisesta currysta en juurikaan välitä.
Ja mikä siinä on, että aina näissä itämaisissa ravintoloissa osataan tehdä kanaa niiin hyvin. Se on aina pehmeää, ei ollenkaan kuivaa. Tämäkään annos ei pettänyt. Joukossa oli bambuversoa ja paprikaa. Bambuversoa haluaisin käyttää enemmän, mutta aiemmin olen käyytänyt sitä lähinnä wokeissa.
Riisi tarjoillaa kaunissa hopeanvärisessä astiassa. Haluan kotiinkin sellaisen!

Thai&Laoksessa tuli mieleeni thairavintola Pihtiputaalla. Siellä on ihan taivaallista ruokaa, varsinkin juuri kana-annokset, joissa currya. Jos joskus Pihtiputaalla olette tai ohi ajatte,pistäytykää ihmeessä sinne syömään mielummin, kuin johonkin huoltsikalle.
Ravintola sijaitsee ihan ison tien varrella, Simon auton vieressä. On kuulemma muuttamassa , ellei ole jo muuttanut, Putaan Portille eli siihen missä on Shell yms.

Ihanien thaiherkkujen jälkeen sitten leffaan ja eihän sitä ilman leffaherkkuja pärjää. Mun leffaherkku on popcornit!

Aurinkoista torstaita kaikille!



-Johanna


http://www.thai-laos.fi/

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Porkkanakeitto with a twist

Eilisten porkkanamuffinssi-övereiden jälkeen on hyvä palata ruotuun. Ensin salille, sitten keitto porisemman ja vielä myöhemmin joogaan.
Mä teen usein, aina melkein alkuviikolla, erilaisia keittoja. Varsinkin talvella. Ne lämmittää mukavasti ja on kevyitä.
Ehdottomia suosikkeja on porkkana-bataattikeitto. Nyt kuitenkin testasin vähän jotain uutta.

Porkkanakeitto with a twist

n. 8 porkkanaa
juuriselleri
sipuli
2 kpl valkosipulinkynsiä
lihaliemikuutio (myös kasvis-tai kanaliemikuutio käy)
kuivattua chiliä
1 tl basilikaa
muutama kokonainen mustapippuri
suolaa
1 rs Arlan India-tuorejuustoa (sisältää mm. papaijaa ja currya)

Kuori ja pilko kasvikset.
Heitä kiehuvaan veteen lihaliemikuutio, kuivattu chili, suolaa  ja muutama mustapippuri , kasvikset perään.
Anna kiehua kunnen kasvikset pehmeitä.

Ota keitinvesi talteen.
Soseuta kypsät kasvikset sauvasekoittimella.
Lisää basilika ja tuorejuusto.
Keitinlientä voit lisätä sen mukaan millaisen koostumuksen keitollesi haluat.
Itse pidän aika paksusta keitosta.

Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja mausteita makusi mukaan.

Ja vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli ihan huippua! Uusi suosikkini!
-Johanna


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Porkkanamuffinssit

Mukavaa alkanutta viikkoa! Mä ajattelin, että tällä viikolla, ennen viikonloppua ainakaan, en leivo mitään herkkuja.
Toisin kävi. ;) Oon miettiny tekeväni porkkanakakkua.  Nyt leivoin tuon kakun muffinssimuotoon.
Vai onko ne muffineja....kumpaa sanaa te käytätte?
Ja normaalistihan porkkanakakun päälle tulisi tuorejuustokuorrute, mutta nyt kun jääkaapissa ei ollut kuin suolainen tuorejuusto huomista keittoa varten, tein voikreemin.

Porkkanamuffinssit

5-7 porkkanaa
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 1/2dl öljyä
3 1/2dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

Kuorrute:

2,4 dl pehmeää voita
5-5½ dl tomusokeria (sihdattuna)
ripaus suolaa
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
3-4 rkl maito

Koristeeksi:
mantelilastuja ja strösseleitä

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää öljy ja porkkanaraaste.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Kaada taikina muffinssivuokiin

Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Anna muffinssien hieman jäähtyä

Vatkaile voita  kulhossa muutama minuutti sähkövatkaimella.
Lisää n. 5 dl tomusokeria sihdin läpi.
Vatkaile kunnes sokeri on sekoittunut voin joukkoon.
Lisää vaniljauutte/vaniljasokeri ja 3 rkl maitoa.
Vatkaa n. 2-3 minuuttia kunnes voikreemi on sopivan kuohkeaa. Mikäli seos tuntuu liian kostealta, lisää tomusokeria. Tai jos seos on liian kuiva, laita 1 rkl (tai enemmän) lisää maitoa.
Levitä kreemi jäähtyneiden muffinssien päälle ja koristele.
Näillä uuteen viikkoon.
Taidan nauttia näitä muutaman, kun katson Varesta telkkarista tänään.  
Ja huomenna salille kuluttamaan muffinssit pois. ;)

P.s. Teen muuten just ruokaa telkkarissa Nelosella. 4 tähden illallinen tulee TAAS uusintana!
Lupaan tännekkin laittaa nuo mun reseptit joskus.
-Johanna



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kuumat koirat

Sunnuntain kunniaksi teimme hot dogeja. Nyt käytimme valmiita tuotteita, mutta esim. sämpylät voisi tehdä itse, nakeista puhumattakaan. Ehkä joskus! :)Viime kesänä tein grillissä porsaajauhelihasta hodareiden väliin ns. tuorenakit. Niitä pitää taas tehdä, kunhan tulee grillauskelit. Veikkaan, ettei siihen kauaa enää  mene. :)
Mutta tänääs siis mentiin sieltä, mistä aita on matalin. Joskus se on hyvä tehdä niin. :)

Kuumat koirat

Pirkka Hot dog -sämpylöitä
Atria kuoreton nakki
Pirkan paahdettua sipulirouhetta
Dippiä (mausta kermaviili makusi mukaan)
Ketsuppia
Sinappia

Paista nakit pannulla, paahda sämpylät leivänpaahtimessa.
Kokoa kuuma koira ja nauti!
Helppoa ja vaivatonta!

-Johanna
 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Key lime-pie

Tänään tulee vieraita ja mä tein Key Lime-pien eli limepiirakan:

Key lime -pie


Pohja:
200g diggestiivikeksejä
100g voita

Täyte:
5 limeä
1 tlk kondensoitua maitoa (kuva tölkistä alla ja sitä saa hyvinvarustetuista ruokakaupoista, useasti se löytyy hyllystä missä venäläisiä tuotteita)
4 keltuaista

Päälle:
Kermavaahto

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Murskaa keksit esim. tehosekoittimessa tai muovipussissa kaulimen avulla. Itse käytän blenderiä, sillä saa tasaista jälkeä
Lisää sulatettu voi. Painele seos piirakkavuoan  pohjalle ja reunoille. Kypsennä pohaa keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä
Pese limet huolellisesti. Raasta niiden kuori ja purista mehu talteen.
Sekoita kondensoitu maito, keltuaiset, limen kuoriraaste ja mehu keskenään.
Jätä seos maustumaan n. 30-60 minuuutiksi.
Siivilöi tämän jälkeen seos tiiviin siivilän läpi ja heitä limetin kuoriraaste pois.
Täytä piiras seoksella ja kypsennä uunin keskitasolla n. 15 minuuttia tai hieman hieman pidempään, riippuu uunin tehosta
Anna jäähtyä
Lisää päälle kermavahtoa

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa herkutella!

-Johanna





torstai 6. maaliskuuta 2014

Peli-illan piirakka

Eilen olimme muutaman ystävän kanssa sovittu, että kaffitellaan illalla. Noh, kaffittelu muuttuikin peli-illaksi ja piti keksiä jotain pikkusuolaista. Ja eikun jääkaapille taas katsomaan, mitä sieltä löytyy...äh, eihän siellä ollut edes sipulia.
Noh, jauheliha sulamaan pakkasesta ja piirakkapohjaa tekemään.
Ihan ookoo piirakka siitä tuli, kun vaan maustoi jauhelihan hyvin. Piirakan voi siis maustaa oman maun mukaan ja laittaa sinne myös sitä sipulia, jos tykkää.
Tällainen oli tämän peli-illan piirakka:

Peli-illan piirakka

Pohja:
 
125 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ dl vettä 


Täyte:

400g naudan jauhelihaa 
2 kpl valkosipulinkynsiä
2 kpl pientä kuivattua chiliä.(Nämä chilit ovat Italiasta ,Pridisistä torilta hankittuja)
pippuria
suolaa
paprikajauhetta
grillimaustetta
kuivattua basilikaa
oreganoa 
loraus ketsuppia (myös tomaattimurska passaa)
1 rkl sinappia

Päälle:

½ dl maitoa
1 muna

Edam-juustoraastetta
Pecorino-juustoraastetta
lehtiperisiljaa 
oreganoa


Nypi margariini ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Hienonna valkosipulit ja chilit. Laita pannulle oliiviöljyä ja heitä joukkoon valkosipuli ja chili, sekä paprikajauhetta. Lisää jauheliha ja kypsennä.
Lisää loput mausteet. Levitä pohjan päälle.
Sekoita kulhossa maito, muna ja puolet juustoraasteesta. Kaada täytteen päälle.
Ripottele pinnalle loput Edam-juustoraasteesta, Pecorino-juustoraaste, lehtipersilijaa ja oreganoa.
Kypsennä 200 asteessa n. 30 minuuttia. Suojaa foliolla pinnan saatua hieman väriä.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

4-viljan keksit

Mitäs sitä tekisi näin keskiviikon ratoksi....jos vaikka leipois jotain pikkuleipiä, kun vieraitakin tulossa.
Mutta mitäs aineksia kaapissa on, kun ei kauppaankaan jaksa lähteä....hmm...tällaiset keksit pyöräytin.
Todella helppoja ja nopeita tehdä. Anyone can do it!

4-viljan keksit

125g voita
2 1/2d sokeria
1 kananmuna
1tl vanilijasokeria
1tl manteliaromia
2tl kookosöljyä
2 1/2 d 4-viljan hiutaleita
2 d venhäjauhoja
1/3tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Sekoita joukkoon muna, vaniljasokeri , manteliaromi ja kookosöljy
Lisää kuivat aineet seoksena. Sekoita taikinaksi. 
Muista maistaa taikinaa. ;) Se on aiiiiikas herkkua!
Pyöritä taikinapalat palloiksi ja laita ne väljästi leivinpaperille.
Paista 175 asteessa  n. 14 min. 
Jäähdytä ja eikun kaffepöytään!
-Johanna



 

Tällaisen haluan seinälleni


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Samppanjatasting Champagne bar Santéssa

Mä rakastan kuohuviinejä ja samppanjoita. Kiinnostus niihin on tässä vuosien varrella kasvanut ja aina tekee mieli testata jotain uutta. Kävin tuossa helmikuun puolella samppanjatastingissa eli maistelussa täällä Tampereella Champagne bar Santéssa.
Santé on aivan ihana pieni ja tunnelmallinen baari Hatanpään valtatiellä.
Saavuimme paikalle ja siellä meitä vastassa oli paikan omistajatar , hurmaava Tuula, joka ohjasi meidät ikkunapöytään. Pöytään oli katettu neljä samppanjalasia. Tulisimme siis maistelemaan neljää eri rypälettä.
Santén sommelier eli viinien tuntija kertoi meille aluksi hieman perusjuttuja siitä miten samppanjaa valmistetaan.
Saimme esittää myös kysymyksiä ja hän vastaili niihin todella asiantuntevasti.
Sitten alkoi maistelu. Nam nam!  Ensimmäinen rypäle oli Chardonnayta, toinen Pinot Noiria, kolmas Pinot Meunieriä ja neljäs oli sekoitus Chardonnayta, Petit Meunieriä, Pinot Blancia, Petit Meslieriä, Pinot Noiria , Fromenteauta ja Arbannea.
Minulle ennestään tuttuja rypäleitä olivat nuo viisi ensimmäistä, mutta Fromentau ja Arbanne olivat uusia tuttavuuksia.
Tämä neljäs samppanja Le 7 oli muita harvinaisempi  ja sitä ei esim. Alkosta saa.
Ja olihan se kyllä maultaankin näistä paras.
Noin kun neljää eri rypälettä maisteli peräkkäin niin kyllä niiden eron huomasi. Ennen sitä ajatteli, että kaikkihan ne samalle maistuu, kaikissa on kuplia. Mutta nyt kun pääsi oikeasti vertailemaan mm. värejä, hapokkutta , kuplia, niin eroja löytyi. Tastingin jälkeen tilasimme vielä tuota Le 7 Extra Brut-samppanjaa ja Pinot Noir rypäleestä Inflorecence Val Vilaine Brut-samppanjaa.
Ja talo tarjosi maukkaat Runebergin tortut. Samppanjat sopi täydellisesti tortun kanssa. :)
Oli todella kiva aloittaa maistelu näin perusteista ja seuraavan kerran voi siirtyä maistelemaan vaikka erilaisia tarhasamppanjoita tai vaikka Krugin samppanjoita.

Tässä kaikki nuo samppanjat mitä maisteltiin ja kartta Champagnen alueesta. Toivottavasti saatte jotain selvää.

Voin suositella näitä kaikkia neljää samppanjaa.
Ja voin suositella Santé tastingeja. Varmasti menen uudestaan. Ja kannattaa pistäytyä Santéseen ylipäätään. :)
Seuraava tasting on 1.4 ja silloin pääsisi nauttimaan  Krug - samppanjasta.
Paikalla on Timo Koivunen Moët&Hennessylta , joten varmasti tulee kaikki mahdollinen tieto juuri Krugista ja  samppanjasta yleensä.
En tiedä onko paikkoja enää vaan jäljellä.

Käykää tsekkaamassa http://champagnebarsante.fi/
Tekisi mieli kyllä osallistua. :)

Ja kannattaa hankkia Essi Avellanin kirja Matka Champagneen.
http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513155957

Eikun rohkeasti vaan maistelemaan.

-Johanna





maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kyllä määkin, kun kaikki muutkin!


Olen jo jonkin aikaa Facebookin puolelle postaillut aina kuvia mm. leipomuksistani ja ihanista ruoka-annoksista, joita olen Suomessa ja maailmalla nauttinut, unohtamatta taivaallisia viinejä ja samppanjoita. Kävi tuossa mielessä, että pitäisiköhän alkaa kirjottamaan blogia. 
Ystäväni Maarit chattasi mulle yksi päivä, että oli tehnyt pellillisen sämpylöitä ja hänellä tuli mieleen, että Johanna ottais tästä kuvan ja laittais Faceen ja kysyi, että en mä alkais blogia kirjottelemaan.
No tässä sitä nyt ollaan. Katsotaan mitä tästä kehkeytyy!

-Johanna


Kolmen kaverin- jäätelöä
www.3kaveria.fi
Itsetehtyä sushia
Kreikkalaista salaattia Prevezassa



Lasilliset Proseccoa Sloveniassa
Queen

Herkkuja Venetsiassa

Sisäfilettä pallogrillissä

Korvapuusteja
Punaista



Sammakonreisiä Espanjassa
Homemade burgers
Mansikoita ja cavaa Espanjassa
Blinejä metsäsienisalaatilla 
Sitä kuulisaa avocadopastaa www.makuja.fi/reseptit/avokadopasta-a-la-alexander-gullichsen/ 



Laskiaispullaa mantelimassalla ja hillolla ja kermavaahdolla