maanantai 6. huhtikuuta 2020

Focaccia

Kokeilin nyt ekaa kertaa italialaista leipää, focacciaa.
Mä olen aina jotenkin ajatellut, että se on vaikeaa tehdä. Ei muuten ole. Focacciaa voi maustaa haluamallaan tavalla esim. mozzarelllla, tomaatilla, oliiveilla.
Mulla oli nyt aika perus eli valkosipuli-rosmariini.

FOCACCIA

3½ dl vettä
n. 7 dl vehnäjauhoja
11g kuivahiivaa
1½ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Päälle:

½ dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
kuivattua rosmariinia
hieman mustapippuria
Yrttisuolaa + oliiviöljyä

Lämmitä vesi 45 C (sormenlämpöistä lämpimämpää). Sekoita vehnäjauhot suolan ja kuivahiivan kanssa kulhossa. Kaada vesi isoon leivontakulhoon, vaivaa jauhot sekaan. 

Mä tein monitoimikoneella. 
Lisää oliiviöljy ja hunaja. 

Jatka taikinan vaivaamista kulhossa noin 10 minuuttia käsin tai 5 minuuttia koneella. Taikinan pitää olla joustavaa mutta vielä tahmeaa, niin että se tarttuu sormiin muttei ole mahdotonta saada taikinaa pois sormista. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa 30 minuuttia.
Vuoraa iso vuoka leivinpaperilla. 
Voitele koko vuoka runsaalla määrällä oliiviöljyä.

Kumoa kohonnut taikina suoraan vuokaan, levitä taikina tasaisesti koko vuokaan jauhoitetuin sormin. 
Anna kohota vuoassa liinan alla vielä 30 minuuttia. 
Sekoita ½ dl oliiviöljyyn ripaus  rosmariinia ja mustapippuria. 
Laita uuni lämpenemään 250 C.

Paina pieniä kuoppia kohonneeseen leipään jauhoitetulla sormella. Voitele koko leipä oliiviöljysekoituksella. Ripottele päälle yrttisuolaa tai sormisuolaa.. paljon... 

Paista leipää uunin keskitasolla n. 12 minuuttia, kunnes leipä on saanut hienon värin. Ota uunista ja voitele heti oliiviöljyllä niin leipä saa hienon pinnan. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa paloiksi, tarjoile heti. 

Meillä meni koko leipä kerralla. 

Seuraavaksi mä kokeilen tätä mozzarellalla. 

Johanna









sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

I'm back! Niiin ja porkkanakakun kera!

Heippa!


Se oli toukokuun 2017 loppu, kun viimeksi kirjoitin tänne blogiin. Siitä kuukausi ja meidän tyttö syntyi. Sen jälkeen ei ole blogitekstejä irronnut.


Nyt kun elämme näitä eriskummallisia aikoja ja multakin lähti ainakin pariksi kuukaudeksi työt, niin ajattelin porkkanakakkua syödessäni,että pitäisköhän taasen aloittaa blogiin kirjoittaminen. Pitäisi!


Ja toivottavasti lukijat palaavat ja tulee uusia lukijoitakin.


Nyt sunnuntain ratoksi tein toisiaan porkkanakakkua ja aiai, kun tuli mehevää. 

Mä sanoinkin miehelleni, että mä oon ehkä saanut tatsini takaisin, kun pitkään tuntui, että kaikki leipomukset epäonnistuivat ja millään en keksinyt mitään uusia reseptejä kokeiltavaksi.

Nyt on aika ryhdistäytyä!

Tässä vaikka tulevan pääsiäisen kahvipöytään herkkua!



PORKKANAKAKKU



4 kananmunaa

3dl sokeria

1tl vanilijasokeria

5dl porkkanaraastetta

1 1/2dl öljyä

4dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

2tl kanelia


Kuorrutus:

200g maustamatonta tuorejuustoa 

25g pehmeää voita

2dl tomusokeria

Päälle mantelirouhetta



Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. 


Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli. 


Kääntele varovasti muna-sokerivaahdon sekaan. 


Lisää vaahtoon porkkanaraaste ja öljy.


Kaada seos irtovuokaan (laita leivinpaperia pohjalle ja voitele vuoan reunat) 


Paista 175 asteessa noin 50min.


Anna kakun jäähtyä ja ota irrota vuoasta. 


Kumoa lautaselle. 


Sekoita kuorrutusta varten tuorejuusto, voi ja tomusokeri. 


Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle ja ripottele pinnalle mantelirouhetta. 



Nauti! 



Tästä se lähtee! 

Johanna