tiistai 23. toukokuuta 2017

Parsarisotto

Kevät on ihanaa parsa-aikaa ja mä tykkään perinteisesti parsasta grillattuna , voita ja suolaa päälle.
Nyt mulla oli jäänyt edellisestä grillaussessiosta parsaa jääkaappiin ja mietin , mitä muuta siitä voisi tehdä.
Kaapissa oli risottoriisiä ja mä sit tein tällasen parsarisoton.

Parsarisotto

voita
1/2 nippu parsaa
1/2 sipuli
1 valkosipulinkynsi
4 dl risottoriisiä
n. 12dl vettä
1 kana-tai lihaliemikuutio
suolaa
pippuria
ripaus kuivattua basilikaa
4 rkl sitruunamehua
1 dl parmesajuustoraastetta
1 prk creme fraichea

Pese parsat huolella. Leikkaa tai napsauta sormin puumainen osa tyvestä pois.
Kuori parsa nupun alta latvasta tyven suuntaan esim. perunankuorimisveitsellä.
Paloittele tangot 3 - 4 osaan.
Sulata 2 rkl voita kattilassa.
Laita parsat kuullottumaan kattilaan tai kasariin  keskilämmölle. Sekoittele välillä
Hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää parsojen joukkoon .Anna kuullottua.
Ota parsa-sipuliseos pois kattilasta.
Lisää 1 rkl voita ja riisit, kuullota ne. Mutta VARO, ettei riisit kärähdä.
Eli kannattaa sekoitella koko ajan.
Kaada kiehuvan kuumaa vettä pienissä erissä (yht. n. 12dl) riisien joukkoon.
Lisää vettä sitä mukaa, kun se on imeytynyt riiseihin.
Lisää liemikuutio. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 15 min.
Lisää suolaa, pippuria ja oreganoa maun mukaan.
Lisää myös sitruunamehu (mä käytin tälläkertaa valmista sitruunamehua) ja parmesanraaste.
Hauduta kypsäksi. Lisää crème fraîche ja sekoita.



Syökää parsaa nyt kun sitä saa! :)

Johanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti