sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kehokuuri pulled chicken

Ostin broilerin koipireisiä ja mä en itse niin paljon koipireisistä välitä, joten sain idean kokeilla tehdä niistä pulled chickeniä eli nyhtökanaa. Yleensä nyhtökanaa tai possua tai lammasta tehdään niin, että sinne lisätään erilaisia bbq-kastikkeita tai fariinisokeria ja ketsuppia yms. No nythän en niitä voi tämän kuurin vuoksi lisäillä.
Nyt sävelletään. :)

Kehokuuri pulled chicken 

4 kpl broilerin koipireisiä
2 kourallista tuoretta korianteria
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl kuivattua basilikaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna
n. 1dl oliiviöljyä
vettä

Ota broilereistä nahat pois ja laita ne isoon pussiin, itse käytin paistopussia.
Laita pussiin nj1 dl oliiviöljyä ja kaikki mausteet Ja vettä niin paljon, että broilerit peittyy.
Pyörittele broilereita pussissa.
Anna pussin olla jääkaapissa tiiviisti suljettuna 24-48h. Itse pidin yli 48h.


Paista broilereita uunissa 125 asteessa n. 3,5 tuntia uunivuoassa folion alla.
Kurkkaa välillä aina folion sisälle ja lisää tarvittaessa vettä.
Kun broileri  on ollut n. 3,5h uunissa ota se pois ja lihan vielä ollessa kuumaa,
ota liha leikkuulaudalle ja kahdella haarukalla riivi broileerit irti luista.
Laita toiseen vuokaan.Ota liemi taltee. Laita kanat ja liemi jääkappiin. 


Seuraavana päivänä valmista liemi.

vuoan pohjalta talteen otettu liemi
3dl vettä
1 kuivattua basilikaa
1 tl cayennepippuria
1tl raastettua tuoretta inkivääritahnaa
n. 50g sulatettua suolatonta voita
mustaapippuria myllystä

Ota päältä liika rasva pois.
Kaada vuoan pohjalle jäänyt liemi siivilän läpi kattilaan
Paina lusikalla tiiviisti siivilää vasten, jotta saat mahdollisimman paljon makua mukaan.
Lisää sekaan vesi ja kaikki muut aineet.
Anna kiehua hetken.Lisää tarvittaessa mausteita, jotta maku sopii omaan suuhun.

Ennen kun tarjoilet broilerin, kaada liha ja neste uunivuokaan. Kuumenna 225 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, jotta liha mehustuu ja ehtii imemään liemen ihania makuja itseensä.

Meille kehokuurajille nyhtökanaa sellaisenaan lautaselle, hieman sitruunamehua pääle ja kaiken kruuna valkosipulivoi.
Ja perheen muulle mäelle: Laita nyhtökanaa vaikka ruisleivän päälle ja jotain mieleistä kastuketta päälle esim. bbq-kastiketta ja esim. tomaattia. On kuulemma hyvää. ;)

Huomenna alkaa mun Kehokuurin toinen viikko ja saan ottaa vihanneksia mukaan ruokavalioon ja naudan paistia kaksi kertaa viikossa.Kerran päivässä saan syödä suolatonta ruisleipää palasen ja yhden hedelmän ja mun hedelmä tulee olemaan mun herkku avocado. Juu-u, avocado on hedelmä! Niiiin ja saan heti aamusta nauttia itsehaudutetusta jogurtista ja pellavan-sekä auringokukansiemenistä.
Nammmm ja jippii! Pienet on kuuraajan ilot!

Ensi viikolla siis blogissa erilaisia reseptejä, joissa ihania tuoreita kasviksia.

-Johanna






3 kommenttia:

  1. Tämä näyttää herkulliselta!! TÄytyy kokeilla! Onko sulla muita maistuvia kuurivinkkejä? Etenkin valkoisille kun vasta päivä 2 menossa... kääk!

    VastaaPoista
  2. Kyllä täällä blogissa on Kehokuurireseptejä. Uusin kirjoitukseni on maistuvaa Kehokuuriruokaa.

    VastaaPoista
  3. Jes! Vihdoinkin keino, miten tehdä pulled chickeniä ilman kannellista uunivuokaa, kiitos! :)

    VastaaPoista