tiistai 3. helmikuuta 2015

Kehokuuri valkosipuli-ruohosipuli broileria ja parsakaalia valkosipulivoisulalla

Tällä viikolla ruokavalioon tuli siis kasvikset ja söinkin lounaaksi sunnuntailta jäänyttä nyhtökanaa ja siihen otin punakaalia kylkeen. Punakaali maistui aivan mahtavalta. Ajatella. :)
Eilen tein päiväälliseksi kunnon valkosipulipommin. Juu, valkosipuli on ihan parasta ja mä varmaan haisen aikaslailla tänään! Noh, ei voi mitään! ;)

Valkosipuli-ruohosipuli broileria ja parasakaalia valkosipulivoisulalla

400g ohuen ohutta broilerin filepihviä
4 valkosipulin kynttä
2 rkl tuoretta ruohosipuli hienonnettuna
1 tl kuivattua lipstikkaa
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä

kimppu parsasaalia
50g suolatonta voita
1 valkosipulin kynsi

Laita broilerit pussiin ja mausteet perään. Lorauta oliiviöljyä sekaan kunnolla ja pyörittele kanoja pussissa.
Laita kanat jääkappiin ja anna olla siellä yön yli tai muutaman tunnin. Nosta kanat lämpimään noin tunti ennen paistamista.
Paista oliiviöljy- voi-seoksessa
Kun pannulle jää voita, kaavi sitä lusikalla broilerien päälle. Samoin,jos valkosipulin kynsiä on jäänyt pannulle, nostele ne broiskujen päälle. Varsinkin oikein ruskeiksi paahtuneet valkosipulit maistuvat niiiiin hyville.

Leikkaa parsakaaleista isoimmat varret pois.
Huuhdo kaali huolellisesti ennen keittämistä mahdollisten multajäämien ja toukkien varalta.
Keitä parsakaali kiehuvassa vedessä kannen alla hetken aikaa. Kehokuurilla ei saa keittää ihan kypsiksi.
Ja parsakaali liian kypsänä olisi muutenkin huono juttu, vitamiinit ja väri lähtee.


Sulata 50g voita mikrossa ja purista sekaan valkosipulin kynsi
Jokainen voi laittaa voisulaa kaalien päälle oman makunsa mukaan.

Ja hei, parsakaali on hyvää,varsinkin valkosipulilla. Uskokaa pois!

-Johanna



1 kommentti: